Koulutuksen rahoitus muodostuu kuntien ja valtion yhteisrahoituksesta. Merkittävä osa koulutuksen järjestämiseen tarvittavista varoista tulee valtiolta valtionosuuksien kautta. Tuleva sote-uudistus sekä oppivelvollisuuden laajentuminen tulevat kasvattamaan valtionosuuksien merkitystä koulutuksen rahoittamisessa.

Koulutuksen kentän valtionosuudet muodostuvat valtiovarainministeriön peruspalveluiden rahoituksesta  sekä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämästä opetus- ja kulttuuritoimea koskevasta rahoituksesta. Lisäksi jokaiselle kunnalle koulutuksen rahoituksen toisen puolen muodostaa kuntien rahoitusosuus.

Valtionosuusjärjestelmän keskeinen periaate on korostaa kuntien ja muiden opetus- ja kulttuuritoimen palveluja tarjoavien yhteisöjen itsenäistä päätöksentekoa. Ongelmana on, että valtionosuuksin tulevaa rahoitusta ei ole ns. ”korvamerkitty”, vaan valtionosuuden saaja päättää rahoituksen käytöstä.

Valtionosuus rahoitusta täydentävät erilaiset avustus- ja hankerahoitukset niin opetushallituksen kuin opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta. Tämä rahoitus on taas korvamerkittyä eli sitä voidaan käyttää vain määriteltyihin kehittämiskohteisiin. Avustus- ja hankerahoitusta leimaa vahvasti kulloisenkin poliittisen ilmapiirin tavoitteet. Riippuen kulloinkin opetusministerinsalkkua hallinnoivasta tahosta ja hallitusohjelmasta, hankkeita ja avustuksia käytetään tuomaan poliittista meriittiä. Oppilaiden perusoikeudet eivät saa kuitenkaan olla poliittinen pelinappula.

Ongelmallista avustus- ja hankerahoituksella mahdollistettavassa toiminnassa on, että tällä tavoin rahoitetaan toistuvasti sellaista opetustoimintaa, jolle on selkeä pysyvä tarve. Kyse ei siis enää ole hankkeesta vaan kentällä syntyneestä aidosta pysyvästä tarpeesta. Tällaisia avustus- ja hankerahoituksella katettuja toimia ovat olleet esim. tasa-arvoraha ja erityisopetuksen kehittämisraha. Niillä on mm. tuettu tasa-arvoista koulutusta erityisesti kunnissa, joissa sosio-ekonominen rakenne asettaa perusopetuksen laadulle haasteita sekä tilanteissa, joissa valtakunnallisesti tarvitaan resursseja oppilaiden tuentarpeisiin vastaamiseen.

Kentän näkökulmasta ongelmallista on, että avustuksilla ja hankerahoituksella pyritään vastaamaan pysyvään toimintaan eli toimintaan, johon jokaisella oppilaalla on lain nojalla oikeus . Pysyvä tarve tulisi kuitenkin kattaa valtionavustusjärjestelmän kautta eli esimerkiksi edellä mainittu erityisopetuksen toteuttamiseen varatut rahat kohdennettaisiin suoraan kunnilla valtionosuuksien kautta. Oppilaiden opetusta ei tule nähdä vain projektina.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *