Kuntien tulevaisuuden talouden osalta isojen haasteiden edessä. Oppivelvollisuuden laajentuminen ja hallituksen kaavailema sote-malli aiheuttavat ison loven kuntataloudelle. Kuntien elinvoimasta on pidettävä kiinni.

Kunnissa on varmistettava yrittämisen mahdollistaminen, työtä ja työpaikkojen syntyminen. Vain näin voidaan taata myös kunnan palveluiden elinvoimaisuus. Kuntien talouden on oltava kestävällä pohjalla. Velalla palveluita ei tuoteta. Menot ja tulot on saatava tasapainoon. Lyhytnäköistä kädestä suuhun taloudenpito tulee välttää, on katsottava pitkälle tulevaisuuteen, laitettava myös säästöön sukanvarteen ja tehtävä rohkeita investointeja, jotka tuovat myös tuottoa kunnalle.

Kunnallisveroa ei saa korottaa. Kunnan palvelut tulee taata tehostamalla toimintaa. Kunnan ja yritysten yhteistyötä palveluiden tuottamisessa tulee vahvistaa. On lyhytnäköistä ja kestämätöntä ajatella, että palvelut voitaisiin toteuttaa riittävään tehokkaasti vain kunnan omilla toimin. Jos kuntalaisten hyväksi yritys pystyisi tuottamaan palvelun laadukkaammin, tehokkaammin ja nopeammin, on palvelun tuotanto avattava kilpailulle.

Ylimääräinen byrokratia syö verorahoja, ja tästä pitää päästä eroon. Kaavailtu sote-malli vain lisää kansalaisten veronmaksutaakkaa, eivätkä nämä verorahat kohdennu takaisin kuntalaisille palveluina vaan niillä kustannetaan luodulla hallintohimmellillä saatu lisätty turha byrokratia.

Kategoriat: Talous

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *