Jälleen on aika kouluissa tehdä valmisteluja ensi lukuvuotta varten. Opetukseen siis oppitunteihin käytettävä resurssit on saatu ja on aika kohdentaa se oppilaiden hyväksi. Samalla tehdään rekrytointeja ja valmistellaan oppimisen tuen resurssien riittävyys ja kohdentaminen tuloksekkaasti. Tämän ohella ja sen jälkeen alkaa iso työ lukujärjestysten laatimiseksi.

Peruspohjatyö tehdään siis nyt ei enää kesä-heinäkuussa.

Edellä kuvattu vaikuttaa varsin selkeältä, mutta sitä se ei todellisuudessa ole.

Oman kouluni osalta olen saanut käytettävän raamin tuntikehykselle, siis toteuttavalle opetukselle. Tämä kehys ei kuitenkaan ole lopullinen, sillä sitä täydentävät erilaiset valtionavustukset jos niitä koulutuksen järjestäjien haettavaksi on tarjottu ja sitä myöten saatu. Tätä tietoa odotetaan kouluissa löyhässä hirressä, jännitetään viimeiseen asti saadaanko ja miten saatu raha ehditään ennakoimaan seuraavan lukuvuoden valmistelussa.

Valtakunnallisesti vakiintunut tapa on, että valtionavustusten lisäksi koulutuksen perusrahoitusta siis täydennetään erilaisin hankkein ja avustuksin. Näistä avustuksista on tullut pysyvä tapa toteuttaa lakisääteiset peruspalvelut. Kysymykseni on miksi?

Avustusten hakemisruljanssi on työlästä ja nähdäkseni myös ylimääräisiä kustannuksia tuottava rakenne. Ongelmana on, että tulevan lukuvuoden resurssien kohdentaminen rekrytointeineen tehdä nyt, mutta opetukseen käyttävät resurssit eivät ole selvillä kuin myöhemmin keväällä. Pahimmassa tapauksessa avustusten saaminen menee niin viime tippaan, että pätevää, osaavaa ja soveltuvaa henkilöstöä ei enää löydy rekrytoitavaksi.

Näin kävi viime vuonna Covid-rahoituksen kanssa; avustus saatiin kouluille vasta elokuussa, jolloin oli täysin mahdotonta löytää päteviä opettajia erityiseen tukeen ja resurssiopettajiksi täydentämään tukipakettia oppilaille. Lukujärjestyksiä kun mikään koulu ei lähde avaamaan uudelleen enää elokuussa.

Kysyin taannoin, miksi tätä avustushimmeliä halutaan poliitikkojen toimesta ylläpitää. Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäseneltä saamani vastauksen mukaan koulutuksen valtionosuudet eivät ole korvamerkittyjä eikä niitä nykyisessä systeemissä voida  tehdä korvamerkityiksi. Näin ollen kunnilla on valtionavustuksen käytössä itsemääräämisoikeus. Lisäksi ei voida kullakin toimikaudella ja budjettikaudella täysin ennakoida paljon määrärahoja tarvitaan kulloinkin tärkeiden ja ajankohtaisten esim. kv-hankkeiden toteuttamiseen. Tästä syystä koulutuksen rahoitusta täydentäviä avustukset voidaan vahvistaa, kun tiedetään kunkin budjettikauden muut hankkeet.

Siis hetkinen… Peruspalveluiden riittävien resurssien takaaminen kunnille on riippuvainen ei-lakisääteisten valtakunnallisten hankkeiden kohtalosta?!

Miksi tätä valtionosuusjärjestelmää ei voitaisi tarkastella uudelleen? Hallituksen kaavailema sote-malli tulee tällaisenaan viemään kuntien itsemääräämisoikeutta sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä koulujen oppilashuollon palveluiden järjestämisestä maakunnille. Kaavailtu edustuksellinen maakuntahallinto ei tuo kunnilla mitään todellista vaikuttamiselementtiä itsemäärämisoikeutetuille kunnille. Tosiasia on, että mitä enemmän kuntalaisen ja palveluiden välillä on byrokaritaan ja erilaisia edustuksellisia päätäntätahoja sitä huonommaksi palveluiden laadun kehittäminen ja dynaaminen, riittävän nopea vastaaminen kuntalaisten tarpeisiin muuttuu.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *